Skip to main content
Uutiset

Yleismies Toiviainen Savosta TUTO Volleyn vahvuuteen – Toiviaisen perheen arki meni täysin uusiksi

By 19.8.2024No Comments

Yleismies Toiviainen Savosta TUTO Volleyn vahvuuteen – Toiviaisen perheen arki meni täysin uusiksi

Saatiin viiden pelaajan arvoinen pelaajasopimus kerralla, totesi aikoinaan Savo Volleyn päävalmentaja Timo Tolvanen viitaten yleispelaaja Tapio Toiviaisen tekemään sopimukseen.

Nyt samaa hykertelee tyytyväisenä TUTO Volleyn pelaajarekrytoinnista vastaava Oskari Eko. Alle kolmekymppinen kokenut yleismies Toiviainen siirtyy ensi kaudeksi Savosta Varsinais-Suomeen ja turkulaisjoukkueen vahvuuteen. TUTO Volleyn ensikauden joukkueessa on vain kaksi keskitorjujaa, joten Toiviaisen monipuolisuus on turvana, jos tulee tarvetta.

Myös joukkueen päävalmentaja Jani Niskankangas vaikuttaa tyytyväiseltä joukkueen uuteen vahvistukseen.

– Toiviainen on roolinsa mukaisesti juurikin yleispelaaja, kun hän pystyy hoitamaan useampaakin ruutua. Onhan tämä valmentajalle ihannetilanne, kun kauden aikana tulee kuitenkin loukkaantumisia. Lähtökohtaisesti Tapio on kuitenkin joukkueessamme yleispelaaja.

– Toiviainen on aina ollut myös esimerkillinen harjoittelija ja tehnyt asiat hyvin eli toiminut tavoitteellisesti niin kentällä kuin siviilielämässäkin. Siinä varmasti syitä, miksi Tapio on ollut usein joukkueen kapteenikin.

Toiviainen on yleispelaaja-tittelinsä kirjaimellisesti ansainnut, sillä kaikki pelipaikat ovat tulleet tutuiksi. Nimittäin onpa nähty sellainenkin erikoisuus, että 191-senttinen Loimaan Jankon kasvatti on pelannut erän verran passarina.

Nuoren Toiviaisen lentopalloura jatkui juniorivuosien jälkeen Loimaan peltolakeuksilta Kuortaneella. Pari kautta vierähti Pohjanmaalla opiskellen ja samalla pelaten 1-sarjaa muiden kotimaisten nuorten lahjakkaiden lentopallourasta haaveilevien pelikavereiden kanssa.

Kuortaneelta Toiviainen siirtyi Tampereelle. Pelipaikka löytyi Rantaperkiön Iskun joukkueesta. Edessä oli läpimurto liigatasolla. Syksyllä 2015 21-vuotiaan Toiviaisen pelipaikka vaihtui takaisin tuttuihin maisemiin, Loimaalle. Seuraavat viisi kautta hän oli Hurrikaanin kantavia voimia.

Jo peliuran alkuvuosina Rantaperkiön Iskussa pelatessaan Toiviaisen ”hihassa oli kapteeninnauha”. Näin on ollut myös jatkossa, niin Hurrikaanissa kuin myös Toiviaisen seuraavassa seurassa, Savo Volleyssa. Kertoo paljon, millaisesta pelaajasta onkaan kyse. Toiviaista on sanottu joukkuepelaajaksi, joka on ottelusta toiseen valmis auttamaan omaa joukkuettaan roolissa kuin roolissa.

Syksy näyttää koristaako kapteeninnauha kokeneen Toiviaisen käsivartta myös Turussa. TUTO Volleyn pelaajat saavat sen päättää.

Toiviaisella on elämää lentopallopelien ulkopuolellakin. Valmis insinööri on siirtynyt jo mukaan normaaliin työelämään.

– Rantaperkiön Iskun vuosina Tampereella halusin opiskella pelaamisen ohella ja pääsin lukemaan metsätaloutta. Loimaalaiselle aihe oli tuttu ja kotona vanhemmillanikin on pieni metsä- ja peltotilkku. Kun lähdin Kuopioon, ilmoitin, että olen tottunut tekemään muutakin kuin pelaamaan. Savosta löytyi työpaikka ja sillä tiellä ollaan edelleen.

Savossa pelatessaan reissumiehen oma koti oli Varsinais-Suomessa Ruskolla. Kun kotoa näytettiin vihreää valoa, pelit saattoivat jatkua toisella puolella Suomea.

Kahden Savo Volleyn kauden jälkeen tuli kuitenkin hetki päivittää peliuran jatkoa. Toiviaisen perheeseen syntyi esikoinen. Iskän oli aika palata takaisin pysyvästi kotiin.

– Kuopiolainen työnantajani mahdollisti siirron Ruskolle, sillä voin tehdä nyt osan töistäni kotoa käsin etänä. Savo Volleyssa pelatessani pääsin kotiin harvakseltaan. Edessä oli aina viiden tunnin ajomatka.

Lyhyen ajomatkan päässä Ruskolta sijaitseva Turku ja TUTO Volley kuulosti varmasti hyvältä vaihtoehdolta.

– Palaset loksahtivat kohdilleen. Sitähän se on elämässä muutenkin. Pelivuosia on takanani enemmän kuin edessä. Jos kaikki menee hyvin, 400 ottelun raja ylittyy. Samanlaisia aktiivipelaajia ei liigatasolla ole enää monta.

Mikä on urasi toistaiseksi hienoin hetki?

– Olin voittamassa 4. sijaa alle 19-vuotiaiden EM-kisoissa. Silloin se tuntui hyvältä, vaikka hävisimme pronssiottelun. Siitä joukkueesta moni pelaaja on menestynyt myöhemminkin aina ulkomaita myöten. Toinen hieno hetki oli viime kauden Suomen cupin voitto, kun sain joukkueen kipparina hakea voittopytyn.

Mikä on pahin pettymys?

– Kaikki hävityt finaalit. Hopeamitaleja on itselläni jo aika paljon.

Mitkä ovat vahvuutesi ja mitä pitää vielä kehittää?

– Monipuolisuus. Haluan, että joukkue noudattaa valmentajan luomaa pelityyliä ja taktiikkaa. On paljon tutkittu, mitä ominaisuuksia voi kehittää vielä vanhempanakin pelaajana. Esimerkiksi voimatasoa voi aina nostaa.

Onko sinulla ollut lentopallossa esikuva?

– Ei isompia. Tietysti Hurrikaanin rumpuryhmässä rumpuja paukutellessani Vehviläisen Jukka oli kova pelimies.

Kerro mitä me muut emme vielä tiedä sinusta.

– 11-viikkoisen pojan lisäksi perheessämme on koira. Pääsemme syksyllä muuttamaan seuraavaan kotiimme. Ruskolle valmistuu avaimet käteen -periaatteella uusi omakotitalomme.

Mitkä ovat tulevaisuuden tavoitteesi lentopallossa?

– Kirkkain mitali Mestaruusliigasta yhä puuttuu. Niin kauan kuin pelivuosia riittää, se pitää olla tavoitteena.

 

Jälkipeli.net