Skip to main content
Otteluennakot

Voittotilin avaaminen TUTO Volleyn tähtäimessä viikonlopun kotituplassa

Lentopallon Mestaruusliigassa vielä toistaiseksi ilman voittoja marssiva TUTO Volley pääsee viikonloppuna yrittämään tappioputken katkaisua kahdesti kotiyleisön edessä. Ensin perjantai-iltana Kupittaalle vieraaksi saapuu tämän kauden vaisusti aloittanut Savo Volley, ja sunnuntaina turkulaisryhmä kohtaa haasteen pohjoisesta, kun Perungan Pojat asettuu verkon toiselle puolelle.

Sarjajumboksi valahtanut TUTO Volley on pelannut tähän mennessä runkosarjaa neljä ottelua, joissa se on taipunut kahdesti paikallisvastustaja sekä sarjakärki Raision Loimulle, lisäksi tappiot ovat tulleet Karelian Hurmosta ja Vantaa Ducksia vastaan, Hurmos-kamppailusta irtosi kuitenkin yksi piste sarjataulukkoon. Kaikissa peleissä nuori joukkue on hetkittäin esittänyt lupaavia otteita, periksiantamatonta taistelua ja laittanut vastustajat ahtaalle, mutta ratkaisevilla hetkillä tulos on tähän saakka kääntynyt TUTO Volleyta vastaan. Viikonloppuna mielenkiintoa riittää ainakin siinä, miten turkulaisnippu reagoi tiukkoihin tilanteisiin erien ratkaisuhetkillä ja kääntyvätkö tilanteet vihdoin TUTO Volleyn eduksi kotiyleisön tuella.

Perjantain vastustaja Savo Volley on startannut Mestaruusliigan hieman rauhallisemmalla tahdilla, sillä se on pelannut vasta kolme ottelua. Savolaisten lähes kahden viikon mittainen pelitauko päättyy Kupittaalla, joten kentällä nähdään taatusti latautunut ja levännyt vierasjoukkue. Tällä hetkellä toiseksi viimeisenä majailevan Savo Volleyn alkukauden ohjelma on kuitenkin sisältänyt vastustajia sarjan huipulta. Niistä otteluista joukkue on raapinut mukaansa voiton Hurrikaanista erin 2-3 sekä tappiot VaLePalle ja Akaa-Volleylle. Hallitseva hopeajoukkue saattaa olla tappioiden myötä ärsytetty sekä paha pala purtavaksi, kun savolaiset hakevat ensimmäistä täyttä pistepottia. Joukkue on kärsinyt alkukauden aikana myös loukkaantumisista, eniten tämä on näkynyt passariosastolla. Savo Volleyn kokoonpanosta on nostettava esiin ison roolin ottaneet nuorten maajoukkuepelaajat hakkuri Veikka Lindqvist sekä loukkaantumisen jälkeen kentille palannut passari Ilja Ivanov. Hakkuri Lindqvist on paukuttanut kauden starttiin tehoja 17,7 pistettä per ottelu. Ivanov puolestaan tykitti pelinrakentelun lomassa avauspeliinsä viisi ässää, joten TUTO Volleyn vastaanoton pitää olla perjantaina hereillä. Savo Volleyn riveistä löytyy myös turkulaiselle lentopalloyleisölle tuttu nimi, kun Aleksei Zhbankov kohtaa entisen joukkueensa.

Kotijoukkueen puolelta katseet kannattaa kiinnittää keskitorjujakaksikkoon Roope Keskinen – Tatu Vuorenmaa. Etenkin Keskinen on säväyttänyt pirteillä esityksillään, hän on napannut tilastoihin 9 torjuntaa ja moukaroinut hyökkäyksiä kenttään kovalla teholla. Tunteikkaasti onnistumisia tuulettava Keskinen on kahdesti valittu joukkueensa parhaaksi pelaajaksi. Kylmänviileä Vuorenmaa puolestaan on jatkanut siitä, mihin hän viime kaudella TUTO Volley-paidassa jäi, hän on kerännyt kaikessa hiljaisuudessa jo 12 torjuntaa ja löytyy kyseisen tilaston kärkikymmeniköstä. Viikonlopun peleissä nähdään jälleen se, miten kaksikon peli sujuu ja vastustajan hyökkäykset pysähtyvät.

Sunnuntaina Kupittaalle saapuva PerPo on tähän mennessä pelannut viisi ottelua, joista saldona on kaksi voittoa ja kolme tappiota. Tällä hetkellä sijoitus sarjataulukossa on seitsemäs. Kausi käynnistyi kolmen tappion putkella, kun Hurmos kuritti kahdesti rovaniemeläisiä ja Loimu kertaalleen. Kirjoitushetkellä PerPo on voittanut kaksi peliä putkeen, kun KyKy-Betset ja Vantaa Ducks ovat kaatuneet. Pohjoisen joukkueella kuluva viikko täyttyy otteluista, sillä PerPo kohtaa keskiviikkona kotonaan Tiikerit ja lauantaina joukkue piipahtaa ennen Turkuun saapumista Loimaalla Hurrikaanin vieraana. Piileekö PerPon viikon otteluruuhkassa ja matkustamisessa kenties yksi TUTO Volleyn iskun paikoista sunnuntaina? Rovaniemeläisten ehdoton syömähammas ja hyökkäyksen moottori on ruotsalaishakkuri Fredric Gustavsson, joka on pommittanut alkukaudella 99 pistettä ja löytyy tällä hetkellä Mestaruusliigan pistepörssin kakkossijalta.

TUTO Volleylta löytyvät hyökkäyskilpailuun omat haastajansa hakkuri Matias Tihumäen ja yleispelaaja William Groffierin johdolla. Varsinkin Groffier on noussut liigakartalle komeetan lailla, kun 17-vuotias lupaus on juntannut palloa lattiaan ennakkoluulottomalla ja kiihtyvällä tahdilla. Tihumäen alku uudessa seurassa on ollut vaikeuksien värittämä, mutta viime lauantain Loimu-ottelun avauserän tehohetki antoi turkulaisyleisölle esimakua siitä, mitä on tulevaisuudessa luvassa.

TUTO Volleyn päävalmentaja Olli Kuoksa lähtee viikonlopun kamppailuihin täynnä intoa.

  • Tunnelmat ovat odottavaiset ja on mukavaa päästä pelaamaan vähän tiiviimpäänkin tahtiin. Savoa vastaan laitureiden pysäyttäminen on isossa roolissa ja PerPoa vastaan hakkuri Gustavssonin tehot pitää saada alas. Oman pelin kollektiivinen kehittäminen on tärkeää molempia joukkueita vastaan.

TUTO Volley- Savo Volley

perjantaina 28.10. kello 18.30

Kupittaan palloiluhallissa

TUTO Volley- PerPo

sunnuntaina 30.10. kello 17.00

Kupittaan palloiluhallissa

 

Jere Hellsten