East Volley- TUTO Volley 3-0 (25-19, 25-22, 25-20)
Sampo- TUTO Volley 3-0 (25-23, 25-19, 30-28)
TUTO Volley suuntasi kulkunsa perjantaina toiveikkaana kohti Savoa, jossa joukkue sai ensin lauantaina vastaansa East Volleyn Savonlinnassa ja päivää myöhemmin Sammon Pielavedellä.
Viikonlopusta tuli Tovereiden kannalta todella synkkä, sillä turkulaiset hävisivät kummankin ottelun kylmästi suoraan erälukemin 3-0. Lauantain ottelun avauserä eteni hyvin pitkään tasaisena vääntönä, kunnes East Volleyn Teemu Silventoinen astui syöttöruutuun ja aiheutti monipuolisilla aloituksillaan hankaluuksia Tovereiden vastaanotolle, muun muassa syöttämällä neljä ässää peräkkäin. Tämän pitkän syöttöputken ansiosta kotijoukkue karkasi TUTO Volleyn ulottumattomiin. Toisen erän vierasjoukkue aloitti terävästi pyörittämällä hyökkäyksiä monipuolisesti eri paikoista, etenkin paluun TUTO Volley-paitaan tehnyt Lauri Vanhanen onnistui tehokkaasti. Parhaimmillaan Toverit johti erää jo numeroin 9-14, mutta lopulta East Volley väänsi väkisin erävoiton itselleen toimivan laitapelaamisen ja syöttämisen avulla. Pelin päätöserässä kotijoukkueen peli kulki edelleen paljon laidoilta Silventoisen ja Taavi Tuomisen johdolla, eikä TUTO Volleyn puolustus tuntunut löytävän lääkkeitä sen pysäyttämiseen. Toverit roikkui pitkään erän voittotaistelussa mukana, pääosin Ossi Rumpusen ratkaisuilla, mutta ei kuitenkaan lopulta kyennyt kääntämään ratkaisupalloja hyväkseen. Näin savonlinnalaiset kuittasivat täyden pistepotin ja aiheuttivat Tovereille kauden kolmannen tappion. Lauantain pelin Man of The Match oli monipuolisesti keskipelaajana häärinyt Kimmo Kutinlahti.
Sunnuntaina vieraskiertue jatkui Pielavedellä Sammon vieraana, jossa pelin avauserässä turkulaiset aloittivat pirteästi ja johtivat erää monesti kahden tai kolmen pisteen marginaalilla. Joukkueen tehokkaimpia pistenikkareita olivat Tuomas Siirilä ja Aleksei Zhbankov. Päätöshetkillä Sampo kampesi pelin tasoihin ja meni lopulta erävoittoon, osin myös TUTO Volleyn tekemien virheiden avittamana. Toisessa erässä joukkueet etenivät erän alkupuoliskon tasatahtia, jonka jälkeen isäntäjoukkue pääsi karkaamaan johtoon ja lopulta erävoittoon Antti Karttusen ja Lasse Räisäsen johdattamalla laitapelillä. Sunnuntai- illan kolmannessa periodissa TUTO Volley oli jälleen vahvasti kuskin paikalla ja peli tuntui jo hetkittäin olevan kääntymässä turkulaisille. Vierailijat johtivat erää jo ratkaisevan tuntuisesti numeroin 18-23, mutta Sampo punnersi itsensä vielä mukaan Ilja Ivanovin pitkällä ja haastavalla syöttövuorolla. Erä venyi jatkopalloille, joista muodostui pitkälti Karttusen ja Rumpusen välinen kaksintaistelu. Tuon pitkän väännön aikana TUTO Volley selvitti peräti neljä Sammon ottelupalloa, mutta viides oli lopulta liikaa ja otteluvoitto sekä kolme sarjapistettä jäivät Pielavedelle. Joukkueen kapteeni valitsi Sampo-ottelun Man of The Matchiksi pelottomasti pallojen perään syöksyneen Henri Rajalan. Toinen peräkkäinen tappio pudotti turkulaiset ykkössarjan kolmannelle sijalle ja samalla murenivat myös joukkueen mahdollisuudet runkosarjan voittoon.
Yleispelaaja Ossi Rumpunen oli luonnollisesti pettynyt viikonlopun tuloksiin.
- Kaksi 3-0-tappiota ei ollut ihan sitä mitä lähdimme hakemaan. Ei ollut oikein meidän viikonloppu, emme saaneet peliä käyntiin kuin hetkittäin ja ne eivät kestäneet edes yhtä kokonaista erää. Oli aika virheherkkää peliä, Lauantaina vastaanotto yskähteli, sunnuntaiksi se korjattiin, mutta sitten takkusivat muut osa-alueet. Emme onnistuneet myöskään syötöllä rikkomaan vastustajan peliä, siihen pitää löytää aseita jatkossa, Ossi tuumaili paluumatkalla.
Kapteeni Jani Puputilla oli selvät askelmerkit siihen, miten peli palautetaan raiteilleen.
- Mennään taas tiistaina Nunnavuoren Palloiluhalliin kehittymään ja otetaan kolme kovaa treeniä viikolla alle, niin eiköhän kurssi käänny. Kaikkiin osa-alueisiin pitää keskittyä ja lähteä parantamaan tällä hetkellä, kapteeni linjasi.
Jere Hellsten