East Volley – TUTO Volley
1-3 (31-29, 17-25, 23-25, 19-25)
TUTO Volleyn kausi Ykkössarjassa jatkui lauantaina vieraspelillä Savonlinnassa, kun vastaan asettui East Volley. Ottelusta muotoutui tiukka ja tasainen vääntö, jonka TUTO Volley pystyi alun haparoivien otteiden jälkeen voittamaan erin 1-3 (31-29, 17-25, 23-25, 19-25). Samalla turkulaisten voittoputki venyi kuuden ottelun mittaiseksi. TUTO Volleyn miehistöstä pelissä uupuivat Ossi Rumpunen ja Tatu Vuorenmaa.
Ottelun alussa valmennusjohto päättikin antaa vastuuta joukkueen nuorisokaartille, kun Urho Rytsä ja Oleksii Bulgyn rynnistivät aloituskuusikkoon. Ensimmäinen erä venähti lopulta todelliseksi maratoneräksi, tasaisen alun jälkeen vierasjoukkue repäisi tukevan johdon Tuomas Siirilän vahvan syöttöputken avustuksella. Putken aikana muun muassa Rytsä täräytti muutaman pisteen kenttään. East Volley kuitenkin nousi takaisin taisteluun Taavi Tuomisen syöttöputkella. Isäntien hakkuri aiheutti läpi ottelun muutenkin päänvaivaa turkulaisille onnistumisillaan. Erän loppupuolella vieraiden nuoret lupaukset korvattiin kokeneemmilla konkareilla. Taistelu pysyi tiukkana, kun joukkueet etenivät tasatahtia, TUTO Volleyn puolella tehoista vastasivat Siirilä ja Tuomas Koppanen. Pitkän väännön päätteeksi East Volley karautti erävoittoon vahvojen syöttöjen turvin.
Toisessa erässä kentällä nähtiin erätappiosta sisuuntunut TUTO Volley, joka lähti heti karkumatkalle muun muassa Einari Koiviston laitatykitysten siivittämänä. Kotijoukkueen onnistumiset lepäsivät suurelta osin Tuomisen ja Ilkka Sairasen harteilla. Turkulaiset takoivat hyvin pisteitä myös keskeltä, kun Koppanen ja Valtteri Aaltonen onnistuivat. TUTO Volley pysytteli erässä tiukasti kuskin paikalla ja voitti sen lopulta selkeästi.
Kolmannessa erässä peli kulki koko ajan tasaisena, kumpikaan joukkue ei pystynyt venyttämään johtoasemaansa paria pistettä suuremmaksi, myös virheet sävyttivät kamppailua. Onnistuneista ratkaisuista vastasivat aiemmista periodeista tutut nimet. TUTO Volley pystyi voittamaan ratkaisevat pallot, kun joukkueen torjuntapeli osui kohdalleen ja pysäytti savonlinnalaishyökkäykset.
Päätöserässäkin meininki jatkui edellisten kaltaisena, eikä isoja repsahduksia nähty suuntaan tai toiseen. TUTO Volleyn tehomiehenä toimi Siirilä, joka naputteli neljänteen erään mukavat seitsemän pistettä, mainiota taustatukea antoivat jälleen Koivisto ja keskitorjujakaksikko Koppanen – Aaltonen. Turkulaiset sinetöivät erä- ja otteluvoittonsa lopulta pitkällä pisteputkella ja nappasivat näin täydet kolme pistettä sekä seuran ensimmäisen voiton Savonlinnasta.
Einari Koiviston mukaan lauantai-iltapäivän kamppailu oli haastava.
- Oli vähän vaikea peli meiltä. Oltiin varsinkin alussa aika unessa ja East Volley pelasi rohkeaa hyökkäyspeliä. Onneksi saatiin kasattua oma peli kolmessa viimeisessä erässä ja löydettiin tarvittava ruuvin kiristys, jolla kairattiin täydet pinnat kotiin, Koivisto summasi.
Valtteri Aaltonen myönsi vaikeudet, mutta näki pelissä myös positiivisia asioita.
- Kaksi ensimmäistä erää olivat omalta osaltani aika hankalia. Ottelu kokonaisuudessaan oli koko joukkueelle jostain syystä vaikea, mutta kahdessa viimeisessä erässä oli kipinää ja halua pelata, jota halutaan yleisesti nähdä, Aaltonen totesi.
Kausi jatkuu tulevana sunnuntaina (22.11) kotisalissa, kun nuorten maajoukkue saapuu Kuortaneelta Turkuun.
Jere Hellsten