Skip to main content
Uutiset

TUTO VOLLEY PONNISTAA YLÖSPÄIN, TAVOITTEENA MESTARUUSLIIGA

By 19.2.2021No Comments

TUTO Volley ilmestyi Suomen lentopallokartalle kesällä 2018. Aikakaudella ennen TUTO Volleyta, TuTon lentopallojaoston joukkue pelasi pitkään miesten kakkossarjassa varsin kovalla menestyksellä, vaikka paikallislehdistö puhuikin pilke silmäkulmassa enemmän ”saunailtajoukkueesta”. Kevään 2018 sarjanousu ykkössarjaan ei ollut joukkueen ensimmäinen, mutta aikaisempina vuosina nousuun tarvittavia resursseja ei 2000-luvun alun jälkeen ollut. Kesällä 2018 tapahtui kuitenkin paljon, vastasyntynyt TUTO Volley Oy otti vastattavakseen joukkueen toiminnan.

Kuten niin usein, myös TUTO Volleylla on ollut omat synnytystuskansa ja kasvukipuja on varmasti vielä tulossakin, mutta pelillinen menestys on ollut alusta alkaen vakuuttavaa. Ensimmäinen kausi päättyi välierien kultaiseen erään lopulta liigaan noussutta Karelian Hurmosta vastaan. Toisella kaudella pudotuspeleihin lähdettiin runkosarjan kakkostilalta, mutta kevään 2020 tapahtumat lienevät kaikilla hyvin muistissa. Tätä kirjoittaessa voi todeta myös käynnissä olevan kolmannen kauden olevan pelillisesti vakuuttava. Kausi on kulkenut voitosta voittoon ja edellisestä tappiosta on tullut kuluneeksi yli vuosi.

Kyselyitä TUTO Volleyn liigahaaveista ja -tavoitteista alkoi tulla jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Tähän asti vastaus on ollut, että liigan lähdetään, kun organisaatio on siihen valmis. Ykkössarja on hyvä taso kehittyä organisaationa, luoda kotiotteluista tapahtumia ja harjoitella muutenkin omaa toimintaa kohti isompia kenttiä. Se on myös monelle pelaajalle sopiva välietappi liigan ja alempien sarjojen välillä – suunnasta riippumatta.

Koronasta huolimatta, nyt on tullut aika sanoa ääneen se, mitä tähän asti on niin monella tapaa kierrelty. TUTO Volley lähtee tavoittelemaan liigapaikkaa jo keväällä 2021. Tämä ei missään tapauksessa tarkoita sitä, että lähdetään tekemään yhden kauden ihmettä suurilla tavoitteilla, vaan kuten tähänkin asti, toiminta pitää olla taloudellisesti tasapainossa ja kokonaisuus järkevällä pohjalla. TUTO Volleyn tavoite on olla liigaorganisaatio, joka ei jatkuvasti kamppaile selviytyäkseen, vaan pelaa voittaakseen.

 

Mitä liigapaikan tavoitteleminen käytännössä tarkoittaa?

Ensimmäinen askel on voittaa ykkössarja. Sen jälkeen aloitetaan toiset pudotuspelit, jotka tosin käydään tänä vuonna kabinetissa. Jotta kabinetissa voisi menestyä, pitää pohjatyö olla tehty hyvin.

Onnistuakseen tavoitteessaan TUTO Volleyn pitää muun muassa organisaationa

  • löytää muutamia merkittävän isoja yhteistyökumppaneita
  • onnistua sopimusneuvotteluissa valmennusjohdon ja pelaajien kanssa
  • käydä neuvottelut Turun kaupungin kanssa pelipaikan ja salivuorojen suhteen
  • saada vielä lisää leveyttä organisaation taustalle

TUTO Volley tulee jatkossakin keskittymään miesten edustusjoukkueen toimintaan, joten yksi kasvutarpeista liittyy vahvasti myös yhteistyöhön lähialueen junioriseuran kanssa.

Vielä halutaan korostaa sitä, mitä edellä sanottiin: TUTO Volley lähtee tavoittelemaan liigapaikkaa jo keväällä 2021. Tavoitteen edessä on vielä monta muuttujaa, joista ensimmäisenä on ykkössarjan voittaminen. Vaikka kausi on tähän asti kulkenut loistavasti, kevät on aina erilaista aikaa ja mitä tahansa voi tapahtua. Jos tänä keväänä ei vielä ole meidän aika, niin se ei silti ota mitään pois siitä tavoitteesta, että lähivuosina TUTO Volleysta kasvaa uskottava ja menestyvä liigaorganisaatio.

Ja kuten edellä mainittiin, tarve on saada myös lisää leveyttä organisaation taustalle. Pyydämme jo tässä kohtaa olemaan yhteydessä ja kertomaan jos juuri Sinulla olisi intoa, halua ja mielenkiintoa tulla ponnistamaan TUTO Volleyn kanssa seuraavalle tasolle! Tarvitsemme ison määrän lisää innokkaita puuhamiehiä ja -naisia, jokainen yhteydenotto lämmittää koko organisaation mieltä.

 

 

Oskari Eko, toimitusjohtaja

040 5239395

oskari.eko@tutovolley.fi

 

Marko Eko, joukkueenjohtaja

050 3084939

marko.eko@tutovolley.fi