Viimeisten vuosien aika maailmanhistoriassa on eletty täysin poikkeuksellisia aikoja. Koronapandemia, sota Euroopassa, energiakriisi, yleinen hintatason nousu ja maailmanpoliittinen epävakaus ovat asioita, joita monenkaan nykypelaajan elinaikana ei ole nähty. Siitä huolimatta näiden vuosien aikana TUTO Volley on ensin vakiinnuttanut paikkansa 1-sarjan kärjessä, voittaen mestaruuskaudellaan ensimmäistä finaalia lukuun ottamatta kaikki ottelunsa ja sen jälkeen noussut valtakunnan korkeimmalle sarjatasolle Mestaruusliigaan taistelemaan suurteen ja perinteikkäiden lentopalloseurojen joukkoon.
TUTO Volleyn omistus- ja hallituspohja on vuodesta 2019 asti rakentunut intohimoisten lentopalloihmisten varaan, ilman suuria yksittäisiä rahoittajia.
Kolmannella Mestaruusliigakaudella voidaan todeta seuran perustekemisen olevan monellakin mittarilla hyvää keskitasoa, vaikka lopullisesti emme olekaan onnistuneet ”puhkeamaan kukkaan”. Kuten aina, kovalla työllä on hintansa. Seuran kaikki toimihenkilöt ovat olleet mukana ensimmäistä liigakautta lukuun ottamatta talkoopohjalla.
Rehellisen ja avoimen keskustelun myötä nykyinen omistus- ja hallituspohja on tullut siihen tulokseen, että seuran jatkon kannalta on välttämätöntä saada lisää voimaa ja osaamista erityisesti varainhankintaan ja sitä kautta lisää resursseja myös kaikkeen muuhun toimintaan.
Nykyiset toimijat ovat mukana kuluvan kauden loppuun asti, mutta sen jälkeen organisaatiossa ollaan uuden aikakauden edessä. Nykyinen hallitus on valmis jatkamaan uusien tekijöiden rinnalla tai tarvittaessa väistymään sivummalle. Uusia tekijöitä kuitenkin tarvitaan, muutoin TUTO Volleyn jatko lentopallon Mestaruusliigassa kuluvan kauden jälkeen on uhattuna.
TUTO Volleyn hallitus on päättänyt käynnistää avoimen rekryn taustavoimien vahvistamiseksi. Potentiaalisten ja sopivien uusien tahojen löytyessä on hyvinkin mahdollista avata keskustelu myös nykyisen omistuspohjan laajentamisesta.
Jos olet itse kiinnostunut tai tunnet jonkun, joka haluaisi lähteä kirjoittamaan TUTO Volleyn tarinaa tulevina vuosina, ole meihin rohkeasti yhteydessä ja keskustellaan lisää!
Ratkaisuja tulevaisuuden osalta tehdään alkuvuoden aikana.
Toimitusjohtaja
Oskari Eko, 040 5239395, oskari.eko(at)tutovolley.fi
Hallituksen puheenjohtaja
Juha Piiroinen, 040 5277806, juha.piiroinen(at)tutovolley.fi
Hallituksen jäsenet
Janne Marjamäki
Erkka Hellsten
Kari Isotalo
Marko Eko
Jorma Hellsten (TuTo Ry)