Skip to main content
Yleinen

TUTO Volley – Hurrikaani, torstaina Kupittaalla!

Torstaina 2.9.2021 nähdään TUTO Volleyn liigahistorian ensimmäinen esiintyminen harjoitusottelun muodossa Kupittaalla, kun joukkue pelaa harjoitusottelun Hurrikaani-Loimaata vastaan.

Kovin suurta spektaakkelia ei vielä torstaina Kupittaan palloiluhallilla vielä nähdä, sillä ottelu pelataan harjoitusvuorolla, 1/3-osan kentällä Lemminkäisenkadun puoleisessa päädyssä. Keventyneiden koronarajoitusten myötä voimme kuitenkin ottaa halliin vähän yleisöä, vaikka alunperin oli tarkoitus pelata suljetuin ovin. Katsomoita ei ole erikseen avattu, mutta yläkerran kolmella sivulla on noin 100 istumapaikkaa. Yleisön päästäminen otteluun nostaa salivuokran hintaa, joten hallilla on mahdollisuus maksaa vapaaehtoinen pääsymaksu kattamaan näitä kuluja.

Todennäköisesti saamme hallille pystyyn myös pienen kahvion, kahvia ja pullaa! 😉

Ottelu pyritään aloittamaan noin klo 19.20. Salivuoro on 19-21 ja sen aikana pelataan mitä ehditään, tuloksesta riippumatta. Joukkueet lämmittelevät yläkerrassa, joten yleisö päästetään halliin vasta klo 19.00.

Koitamme tehdä ottelusta livelähetyksen TUTO Volleyn Facebook-sivuilla, mutta mitään takeita tämän onnistumisesta ei vielä uskalleta antaa…

Kyseessä on siis harjoitusottelu, jossa pääpaino on kenttätasolla. Koska koronatilanne sen mahdollistaa, niin päästämme yleisöä seuraamaan ottelua.

Turun kaupungin sisäliikuntatiloissa on hyvin vahva maskisuositus, emmekä me tee tähän poikkeusta, vaan toivomme kaikkien kasvoille maskin ja sen taakse leveän hymyn! 

Muistetaan muutenkin kaikki voimassa olevat koronaohjeet ja -suositukset!