Murikat – TUTO Volley
2-3 (25-22, 28-26, 24-26, 17-25, 8-15)
TUTO Volley johtaa otteluvoitoin 1-0
Parhaat pistemiehet
Murikat: Marttila 30/+18, Haapaniemi 15/+11, Leinonen 13/+4
TUTO Volley: Rumpunen 19/+9, Zhbankov 17/+14, Koivisto 15/+10
Lentopallon 1- sarjan välierien avauskamppailusta Kuortaneella muodostui pudotuspelien arvoinen jännitysnäytelmä, kun nuori kotijoukkue Murikat laittoi runkosarjavoittaja TUTO Volleyn lujille voittamalla kaksi ensimmäistä erää. Turkulaiset kuitenkin pystyivät kääntämään ottelun ja nappasivat lopulta otteluvoiton niukasti erin 2-3. Ottelussa nähtiin kentällä myös kosolti tunteita ja tuomareiden kanssa käytiin paljon neuvonpitoja epäselvien tilanteiden jälkeen, eikä varoituksiltakaan vältytty.
TUTO Volley aloitti ensimmäisen erän terävästi yleispelaajien johdattaessa joukkoa, mutta pelin edetessä Murikat alkoi myös löytää otetta peliinsä hyvien puolustusten ja tehokkaiden laitahyökkäysten avulla, joista vastasivat pitkälti Veikka Lindqvist ja Luka Marttila. Etenkin toisen erän alkuhetkillä turkulaisten laitahyökkäykset pysähtyivät toistuvasti Murikoiden torjuntaan. TUTO Volleylla pisteitä tehtaili pääasiassa keskitorjujakaksikko Aleksei Zhbankov ja Tuomas Koppanen, jotka onnistuivat tasaisesti sekä torjunnassa että hyökkäyksessä. Vierailijat taistelivat vielä tosissaan erävoitosta, mutta Murikat kuittasivat erävoiton lopulta jatkopalloilla Marttilan ja Jiri Leinosen johdolla.
Kolmas erä alkoi kuortanelaisten hallinnalla ja kotijoukkue olikin erän puolivälissä jo neljän pisteen karkumatkalla, mutta TUTO Volley osoitti sitkeää taisteluluonnettaan ja ei luovuttanut, vaan nousi rinnalle keskipelaajien onnistumisten siivittämänä. Erä venyi jälleen tasaisena jatkopalloille, joissa turkulaiset olivat vahvempia Koppasen napattua makoisan ratkaisevan laitatorjunnan tehokkaan Marttilan hyökkäyksestä, jonka kruunasi vielä tunteikas tuuletus.
Neljänteen erään TUTO Volley sai lentävän lähdön ja repi etumatkaa Ossi Rumpusen syöttövuorolla. Erän edetessä vierailijoiden puolustuspeli parani ja laitahyökkäykset alkoivat tuottaa tulosta, arkkitehteinaan Rumpunen, Einari Koivisto ja Antti Karttunen. Laitakolmikko tykitti palloa surutta Murikoiden kenttäpuoliskolle. Vahvan alun myötä TUTO Volley karautti selvään erävoittoon.
Ratkaisevan viidennen erän vierailijat starttasivat voittoerien tuoman buustin avustuksella terävästi, etenkin Koiviston ja Rumpusen hyökkäykset tuottivat tulosta. TUTO Volleyn voiton sinetöivät lopulta Rumpusen peräkkäiset onnistumiset.
Ottelusarja jatkuu sunnuntaina Turussa, jossa finaalipaikka ratkeaa. Avauskohtaamisen värikkäät tapahtumat ja vaiheet petasivat todella herkulliset asetelmat Nunnavuoren ratkaisukamppailuun.
TUTO Volley – Murikat (Kuortane) sunnuntaina 11.4. klo 17.00
Otteluvoitolla TUTO Volley etenee 1-sarjan finaaleihin, Kuortaneen voittaessa pelataan kultainen erä 25 pisteeseen.
LIVELÄHETYS alkaa noin klo 16.40, ottelu klo 17.00.
Jere Hellsten