TUTO Volleyn pelit Ykkössarjassa jatkuvat lauantaina, kun joukkue matkaa Pielavedelle sarjassa seitsemäntenä majailevan Sammon vieraaksi. Kyseessä on vasta joukkueiden ensimmäinen keskinäinen kohtaaminen kuluvalla sesongilla.
Viime kaudella TUTO Volley ja Sampo kohtasivat kolme kertaa. Runkosarjan mittelöt päättyivät kummankin joukkueen puhtaaseen 3-0 -kotivoittoon. Kesken jääneen puolivälieräsarjan avauksen TUTO Volley nappasi nimiinsä 1-3 -voitolla. Näiden kamppailuiden parhaita pistemiehiä olivat TUTO Volleylta Ossi Rumpunen 40 pisteellä ja Pielavedeltä tällä kaudella turkulaisia edustava Antti Karttunen 44 pisteellä.
Tämä alkukausi Ykkössarjassa on Sammon osalta kulkenut pitkän kaavan kautta, sillä joukkue on pelannut seitsemän ottelua, joista peräti viisi on kestänyt täydet viisi erää, lisäksi savolaiset ovat poistuneet kentältä ilman sarjapisteitä vain kerran, kun joukkue taipui lokakuun lopulla KyKy-Betsetille erin 0-3. Turkulaisryhmä puolestaan kulki syyskaudella voitosta voittoon ja kärsi kauden ensimmäisen pistemenetyksensä vasta juuri ennen joulutaukoa kun Kuortane nappasi kotisalissaan yhden pisteen.
TUTO Volleyn kevätkausi starttasi urhealla taistelulla Suomen Cupin puolivälierässä Mestaruusliigan kärkijoukkue Savo Volleyta vastaan, joka kuitenkin päättyi turkulaisten tappioon erin 1-3. Samaan aikaan Sampo kärsi Ykkössarjassa kirvelevän 2-3 -tappion NaPalle. Pielavedellä parhaita pistemiehiä ovat olleet Lasse Räisänen ja Ville Tolvanen, joista Räisänen on naputellut palloa kenttään 83 pisteen edestä ja Tolvanen on kasannut 53 pistettä. Turkulaisten kannalta vastustajan passarin sukunimi pysyy samana edelliseen peliin nähden, sillä Sammolla peliä pyörittää Ilja Ivanov, joka on Savo Volley-passari Fedorin pikkuveli. TUTO Volleyn yleispelaaja Antti Karttunen jakoi myös tunnustusta nuorelle passarille
- Ilja on tosi näppärä kaveri, jolla on tosi hyvä syöttö ja pyörittää peliä kyllä ihan mukavasti. Viime kaudella meillä toimi yhteispeli hyvin, joka koheni kauden edetessä.
TUTO Volleylta on mielenkiintoista nähdä se, millaiseen vireeseen Karttunen lauantaina syttyy päästessään irti vanhoilla kotikonnuillaan ja edellisen kauden seuraansa vastaan.
- On ihan kiva päästä taas moikkaamaan vanhoja pelikavereita. Pielavedellä oli viime kaudella hyvä meininki ja porukkaa kävi katsomossa. Siellä lentopallo on iso juttu sarjatasosta riippumatta.
Yleispelaajan innosta huolimatta ottelu joudutaan pelaamaan vallitsevasta tilanteesta johtuen ilman yleisöä.
Turkulaisten miehekäs esitys liigakärkeä vastaan antoi kevään pelejä ajatellen hyviä signaaleja joukkueen iskukyvystä, mutta pysyykö samanlainen taisteluilme päällä myös lauantaina, kun bussi laitetaan parkkiin Pielavedellä. Viime kaudella vastaavassa pelissä TUTO Volley kärsi tylyn tappion, joten nyt vierailijoilla on tarjolla makea revanssin paikka.
Jere Hellsten