TUTO Volley – Savo Volley
1-3 (17-25, 25-19, 13-25, 21-25)
Lentopallon 1-sarjaa johtava TUTO Volley kohtasi kotisalissaan Suomen Cupin puolivälierissä Mestaruusliigan kärkijoukkue Savo Volleyn. Kotijoukkue laittoi taistelullaan ajoittain savolaisvieraat ahtaalle, mutta lopulta sarjatasojen välinen ero alkoi näkyä ja peli päättyi Savo Volleyn voittoon erin 1-3. Turkulaisten suorituksen arvoa nostaa se, että Mestaruusliigassa Savo Volley on kärsinyt 11 pelissä vain viisi erätappiota. Vain VaLePa on onnistunut voittamaan – Etta ja Tiikerit ovat napanneet kumpikin erävoiton savolaisilta. Heti ensimmäisen erän alussa Savo Volley pääsi muutaman pisteen karkumatkalle kovien syöttöjensä avittamana, vieraiden peli pyöri monipuolisesti passari Fedor Ivanovin pyörittämänä ja eniten pisteitä naputtelivat kokeneet Antti Siltala ja Olli-Pekka Ojansivu. TUTO Volley pääsi erän vanhetessa paremmin mukaan peliin ja onnistumisia alkoi tulla, joukkueen pistenikkarina hääri Ossi Rumpunen.
Toiseen erään isäntäjoukkue sai lentävän lähdön Jani Puputin vahvalla syöttövuorolla, jonka aikana syntyi kolme ässäsyöttöä. Savolaiset kirivät vielä rinnalle erän puolivälissä, mutta TUTO Volley osoitti kovaa taistelutahtoa ja pystyi kääntämään erän itselleen vahvoilla laitahyökkäyksillä ja puolustuksella. Joukkue vaikutti hetkittäin pelaavan kuin hurmoksessa. Esimerkkeinä tästä Tuomas Siirilän mies miestä vastaan torjunta Ojansivun laitahyökkäykseen ja Valtteri Aaltosen kaksi ässäsyöttöä putkeen erän päätösvaiheissa.
Kolmannessa erässä Savo Volley vaikutti sisuuntuneen erätappiosta ja vieraat pelasivat tehokkaasti laidoilta Siltalan ja Mikko Räsäsen johdolla. Vierasjoukkue käänsi myös tiukat taistot edukseen ja vei erän selvästi.
Päätöserässä TUTO Volley jäi heti alussa muutaman pisteen takamatkalle savolaisten kokeneen osaston jyskyttäessä. Kotijoukkue roikkui kuitenkin pitkään iskuasemissa monipuolisella hyökkäämisellä. Onnistujiin kuuluivat muun muassa Einari Koivisto ja Tuomas Koppanen. Loppuhetkillä ero venähti suureksi, eikä TUTO Volley enää kyennyt kiriin. Savo Volley eteni voitolla neljän parhaan joukkoon Suomen Cupissa. TUTO Volleyn parhaana pelaajana palkittu Einari Koivisto näki pelissä tappiosta huolimatta positiivisia asioita.
- Parempi joukkue voitti tänään ja kyllähän tuossa näkyi ero 1-sarjan ja Mestaruusliigan kärjen välillä, mutta vähän jäi hampaankoloon. Varsinkin ensimmäisessä erässä lähdettiin liikaa nöyristelemään. Vähän meni alussa tuntuman hakemiseen, kun kaveri syöttää kovempaa kuin on totuttu ja torjuntakin on korkeammalla. Toinen erä oli hyvää peliä kaiken kaikkiaan. Oli hienoa päästä mittaamaan oma taso liigan kärkeä vastaan. Tämä ottelu kyllä osoitti mielestäni sen, että TUTO Volley pystyisi hyvällä tasolla pelatessaan haastamaan alemman tason liigajoukkueita tosissaan. Kyllähän isoin harmi tänään oli se, että jouduttiin pelaamaan tyhjille katsomoille, mutta ei voi mitään, totesi hakkuri Koivisto.
TUTO Volleyn apuvalmentaja Marko Eko piti joukkueen suoritusta onnistuneena tappiosta huolimatta.
- Onnittelut Savolle voitosta, kova joukkue. Mielestäni onnistuimme pelissä, vaikka ensimmäisen erän alku olikin vaikeaa, sen jälkeen peli tasoittui. Tappiosta huolimatta peli oli mielestäni onnistunut suoritus joukkueelta, kaikki ainakin jätettiin kentälle. Tässä pelissä oli tavoitteena hyökätä monipuolisesti ja voitetussa erässä hyökkäysprosentti oli kohtuu hyvä. Tästä on hyvä jatkaa 1-sarjan peleihin. Isoin ero joukkueiden välillä tänään oli syöttämisessä, joka oli Savolla kovempaa kuin 1-sarjajoukkueilla ja pelituntuman löytyminen otti aikansa. Tämä ottelu ja se, että pystyttiin taistelemaan tasapäisesti liigan kärkijoukkuetta vastaan antaa varmasti lisää potkua jokaiselle pelaajalle, tuumaili apuvalmentaja.
Jere Hellsten