Skip to main content
Otteluennakot

Lauantain kotiavauksessa kova haaste Savosta

By 7.10.2021No Comments

Lauantaina Kupittaan palloiluhallissa tärähtää, kun vuorossa on sarjanousija TUTO Volleyn seurahistorian ensimmäinen kotiottelu Mestaruusliigassa. Turkulaisjoukkue saa kotidebyyttiinsä hienon ja kovan vastuksen, kun viime kauden hopeajoukkue Savo Volley saapuu Kupittaalle.

ENNAKKOLIPUT SEAT4ME & LIPPU.FI

Joukkueiden kaudet ovat toistaiseksi lähteneet eri tavoin liikkeelle, TUTO Volley kärsi viime viikonloppuna kaksi 3-1-vierastappiota ensin paikallisvastustaja Loimulle ja pari päivää myöhemmin Tiikereille. Molemmissa peleissä sarjanousijalla oli omat vahvat vaiheensa ja joukkue pystyi tosissaan taistelemaan voitosta, mutta otteluiden lopuissa kenttätapahtumat alkoivat kääntyä vastustajalle. Savo Volley puolestaan kaatoi omassa avausottelussaan Siilinjärvellä Mestaruusliigan kärkikamppailuun ennakoidun Akaa-Volleyn puhtaasti erin 3-0.

Otteluun tuo omanlaisen mausteensa se, että seurat kohtasivat toisensa jo viime kaudella Suomen Cupin puolivälierässä. Savo Volley oli tuossa tammikuisessa mittelössä parempi, mutta TUTO Volley laittoi sitkeästi kampoihin hyvällä taisteluilmeellä. Samaa asennetta on taatusti havaittavissa Kupittaan historiallisessa lauantaissa.

TUTO Volleyn puolelta riittää jännitettävää myös siinä, puhkaiseeko yleispelaaja Ossi Rumpunen kamppailussa 4000 Mestaruusliigapisteen rajan ja millä suorituksella se tapahtuu. Ennen Savo-ottelua Rumpusella on kasassa 3995 pistettä. Turkulaisten puolelta mielenkiintoa herättävät myös Hurrikaanista TUTO Volleyn riveihin siirtyneet Karri Kutinlahti ja Matti Toivola. Kummankin pelaajan osalta on ollut avauspeleissä vielä hieman hiljaista, mutta räjäyttääkö kaksikko potin päästessään esiintymään uuden kotiyleisön eteen. TUTO Volleyn miehistössä on alkukaudesta ollut pari poissaoloa pienten vammojen vuoksi, eikä vielä ole varmuutta nähdäänkö heidät lauantaina pelaavassa kokoonpanossa. Kova mittari ja ensimmäinen kotiottelu sytyttävät viimeistään isännät Yleisön kannattaakin seurata sitä, millaisen startin TUTO Volley Kupittaan iltapäivässä ottaa.

Vierasjoukkue Savo Volleyn nimilistalla on meritoituneita pelimiehiä esimerkiksi Antti Siltala ja Olli-Pekka ”Lelu” Ojansivu, joilta löytyy kokemusta niin maajoukkueesta kuin kansainvälisiltä kentiltä. Savolaisryhmästä löytyy kokemuksen lisäksi myös nuoruuden intoa muun muassa passari Fedor Ivanovin muodossa. Turkulaiselle lentopalloyleisölle tuttu nimi on myös keskitorjuja Aleksei Zhbankov, jonka isä Ruslan valmentaa TUTO Volleyta. Nuorempi Zhbankov oli vielä viime keväänä TUTO Volleyn mukana voittamassa Ykkössarjan mestaruutta. Tämän kauden Aleksei aloitti terävästi tekemällä 12 pistettä ja tilille napsahti valinta joukkueen parhaaksi pelaajaksi. Vierasjoukkueella on Mestaruusliigan peleistä rutiinia ja se saattaa avittaa Savo Volleyta kamppailussa.

TUTO Volleyn apuvalmentaja Juha Lönnqvistin mielestä ottelu kaiken kaikkiaan on hieno mahdollisuus

  • Lähtökohtaisesti tärkeintä on se mitä tapahtuu meidän omalla puolella, sekä peruspaketin toimivuus. Saa nähdä saadaanko sairastuvalta apuja. Tarvitsemme koko ryhmän mukaan. Olen luottavainen, Savo Volley on loistava mittari ja yksi sarjan ennakkosuosikeista. Näkemykseni mukaan tämä on hyvä kotiavaus, kova vierasjoukkue ja hyviä pelaajia, joista osa vielä tuttuja varsinkin Aleksei Zhbankov. Odotan tiukkaa peliä, että pääsemme näyttämään toivottavasti runsaslukuiselle kotiyleisölle hyvää, viihdyttävää ja voittavaa lentopalloa. Urheilu on parasta paikanpäällä, totesi Lönnqvist toivottaen yleisön tervetulleeksi Kupittaalle.

TUTO Volley- Savo Volley lauantaina 9.10. kello 15.00 Kupittaan palloiluhallissa.

 

Jere Hellsten