Lentopallon Mestaruusliigaan tähyävä TUTO Volley on solminut ensimmäiset pelaajasopimuksensa tulevalle kaudelle, kun Karri Kutinlahti ja Tino Vuori liittyvät turkulaismiehistöön yksivuotisilla sopimuksilla. Molemmat pelaajat saapuvat Turkuun Loimaalta.
195-Senttisellä keskitorjuja Kutinlahdella on jo rutkasti kokemusta Mestaruusliiga-kentiltä, sillä hän edusti Hurrikaania peräti viimeiset seitsemän kautta. Nurmon Jymyn kasvatin palkintokaappi täydentyi Loimaan reissulla 3 SM-Hopealla, 2 SM-Pronssilla ja 4 Suomen Cupin- hopealla. TUTO Volleyn paitaan Kutinlahti saapuu uudet haasteet mielessään.
- Seitsemän kautta tosiaan vierähti Loimaalla ja nyt tuli oikeastaan ensimmäistä kertaa oikeasti houkutteleva mahdollisuus lähteä johonkin muualle. Paljon sitä on tullut pohdittua ja nyt oli se aika kokeilla jotain uutta ja haastaa itseään uudessa ympäristössä, Kutinlahti mietiskeli.
Sukunimi Kutinlahti on monelle TUTO Volleyn seuraajalle jo entuudestaan tuttu, sillä Karrin veli Kimmo pelasi joukkueessa useamman kauden.
- Seuraan on aika paljon kosketuspintaa jo ennestään, kun Kimmo on pelannut täällä ja sitä kautta seuran väkeä on tullut tutuksi ja on helppo siirtyä osittain tuttuun ympäristöön. Totta kai Turku kaupunkina ja Kupittaa kotihallina houkuttelevat myös. Valmennus on myös huippumallilla ja varmasti sieltä tulee uutta oppia, keskitorjuja sanaili.
Viime kaudella 26- vuotias keskitorjuja pelasi Hurrikaanin riveissä runkosarjassa 18 ottelua ja takoi niissä 160 pistettä, joka tarkoittaa keskimäärin 8,8 pistettä per peli. Kutinlahti sijoittui torjuntatilaston neljänneksi 43 blokillaan ja syöttötilaston viidenneksi 22 ässällä. Kausi oli myös osaltaan raskas, mutta sujui loppujen lopuksi hyvin. ja jätti jotain myös hampaankoloon Suomen Cupin hopean ja liigan puolivälierätappion myötä. Kauden aikana Kutinlahti kokee kuitenkin kehittyneensä pelaajana eteenpäin.
- Katse on jo tiukasti tulevassa. Odotan innoissani tulevaa kautta. Nyt on tavallaan paljon uutta edessä, vaikka ei lentopallo sinänsä miksikään muutu. Odotan etenkin uuden kotiyleisön edessä pelaamista, toivotaan että se on mahdollista heti kauden alussa. On mahtavaa päästä alusta mukaan rakentamaan TUTO Volleyn tarinaa Mestaruusliigassa, Kutinlahti totesi.
TUTO Volley saa joukkueeseensa rauhallisen ja liigassa kokeneen torjujan.
- Persoonana olen iloinen ja rauhallinen, mutta vähän myös jörö pohjalainen, jolla on vähän jo kokemustakin ja taistelee joukkueen eteen aina loppuun asti. Pelilliset vahvuudet ovat torjunnoissa ja kokonaisvaltaisessa pelaamisessa. Tulevan kauden tavoite on kehittyä jälleen napsu lisää urheilijana ja lentopalloilijana, Kutinlahti naulasi.
Toinen tuore vahvistus on 190-senttinen hakkuri Tino Vuori, joka siirtyy TUTO Volleyhyn vietettyään Loimaalla kaksi edellistä kautta., jotka olivat myös miehen ensimmäiset Mestaruusliigassa. Vuori on Jyväs- Lentiksen kasvatteja ja uran varrella on kertynyt kokemusta myös 1- ja 2-sarjoista. Hurrikaani-visiitiltä mukaan tarttui yksi Suomen Cup- hopea. 25- vuotias hakkuri päätyi TUTO Volleyn riveihin luonnollista reittiä.
- Seurasta otettiin yhteyttä ja Turku oli sopivasti lähellä edellistä sijaintia, Vuori totesi.
Viime kaudella kovakätinen Vuori pelasi Hurrikaanin paidassa kakkoshakkurina jääden melko vähäiselle vastuulle pelillisesti.
- Viime kausi meni kovaa treenatessa ja TUTO Volley saakin riveihinsä sellaisen hiljaisen työmyyrän.
Tulevaan sesonkiin Vuori lähtee iloisella mielellä.
- Odotus on jo kova päästä treenaamaan uusien ukkojen kanssa. Henkilökohtaisesti tavoite on kehittyä ja mennä eteenpäin jokaisella osa-alueella ja päästä näyttämään otteita mahdollisesti myös kentällä, hakkuri tuumaili vaatimattomasti.
Urheilutoimenjohtaja Oskari Eko on jälleen kerran tyytyväinen isoveljensä hankintoihin.
- Kova kaksikko saadaan Loimaalta Turkuun. Molemmat herrat osuvat täydellisesti tulevan kauden joukkueeseen. Karri on keskitorjujana yksi liigan parhaista ja hienoa saada vähintään yksi Kutinlahti taas joukkueeseen… Tino täydentää tulevan kauden hakkurikaksikon ja luo kummulle juuri sellaisen asetelman kuin etukäteen toivoimme, eli palloa voidaan lyödä hakkurista riippuen kummalla kädellä tahansa.
Urheilutoimenjohtajan kommenteista voidaan arvailla joukkueen rakentamisen olevan jo pitkällä. Uusia sopimusuutisia kannattaakin odottaa jo lähipäivinä.
Jere Hellsten
TUTO Volleyn sopimustilanne 30.5.2021
Karri Kutinlahti (KT)
Tino Vuori (H)
Ruslan Zhbankov (PV)
Juha Lönnqvist (V)
Marko Eko (V)
Oskari Eko (UTJ)