Skip to main content
Otteluennakot

Kokemus kohtaa nuoruuden sunnuntaina

By 20.11.2020No Comments

Nunnavuoren sunnuntai-illassa on luvassa Ykkössarjan huippukamppailu, kun ilman tappioita etenevä sarjakärki TUTO Volley saa kotisalissa vastaansa sarjakolmosena porskuttavan Kuortaneen Murikat.

Kuortaneen joukkue koostuu nuorten maajoukkueen pelaajista, joten kentällä nähdään runsaasti tulevaisuuden lupauksia. TUTO Volley kävi viime lauantaina päiväretkellä Savonlinnassa, josta mukaan tarttui 1-3-voitto East Volleysta sekä täydet kolme pistettä. Vierasreissun peliesitys ei varsinaisesti silmiä hivellyt ja ottelu oli tuimaa vääntöä alusta loppuun, positiivista kuitenkin on, että joukkue pystyi haasteista huolimatta kaivamaan vaikeasta vierassalista voiton.

Viime kaudella sunnuntain joukkueiden keskinäisten otteluiden voitot menivät tasan 1-1, kun ensin lokakuussa Kuortane haki voiton ja sarjapisteet Turusta eräluvuin 1-3, joka oli samalla TUTO Volley ainoa tappio kotisalissa viime kaudella. Joulukuussa turkulaiset pääsivät iskemään takaisin, kun joukkue nappasi tiukan taistelun jälkeen voiton erin 2-3. Joukkueiden pistelinkoja keskinäisissä otteluissa olivat TUTO Volleylta Ossi Rumpunen 37 pisteellä ja Kuortaneelta Sebastian Pozo Hernandez 32 pisteellä.

Kuortaneen Murikoiden kokoonpano on varsin erilainen verrattuna viime kauteen, tähän on syynä se, että joukkue koostuu Urheiluopiston opiskelijoista ja mukaan on noussut uusien ikäluokkien pelaajia. Kuortaneen valmennuksessa on tapahtunut myös muutoksia, kun päävalmentajan paikalta löytyy nyt naisten maajoukkueen pääkäskijä Tapio Kangasniemi. Muutokset eivät ole nuorta joukkuetta ainakaan tuloksellisesti hetkauttaneet, sillä kuudesta pelaamastaan ottelusta Kuortane on voittanut neljä peliä. Tappiot ovat tulleet lokakuussa Lempo-Volleylle lukemin 2-3 ja viime sunnuntaina KyKy-Betset vei voiton suoraan erin 3-0. Ennen Turun visiittiä Murikat kohtaavat vielä perjantaina kotonaan NaPan. Kuortaneen riveistä löytyy rutkasti myös varsinaissuomalaista lentopallo-oppia, kun Maskun Katajan kasvatit Luka ja Nooa Marttila, Salon kolmikko Niko Tuusa, Jiri Leinonen ja Joonas Kontio sekä Raision Loimun Samuel Salminen edustavat joukkuetta. Luka Marttila on esiintynyt alkukauden peleissä tehokkaasti, sillä hän johtaa Murikoiden sisäistä pistepörssiä 68 pisteellä. Kotiyleisön kannattaa tarkkailla myös Veeti Nikkistä, joka jo viime kaudella aiheutti hetkittäin vaikeuksia TUTO Volleylle.

TUTO Volleyn osalta pelin mielenkiintoa tuo se, miten joukkue pystyy hyödyntämään omaa varmuuttaan ja kokemustaan kovistakin otteluista, kun vastaan asettuu nuori ja intoa täynnä oleva joukkue. Katseet kääntyvät esimerkiksi Jani Puputin, Ossi Rumpusen ja Tuomas Koppasen suuntaan. Edessä on varmasti tiukka kamppailu sarjapisteistä, jota kannattaa tulla Nunnavuoreen seuraamaan.

 

Jere Hellsten