Skip to main content
Uutiset

Atte-Elias Puholainen TUTO Volleyn riveihin ja Siirilälle jatkosopimus

By 27.4.2020No Comments

Lentopallon 1-sarjassa pelaava TUTO Volley on tehnyt ensi kauden kattavat sopimukset hakkuri Atte-Elias Puholaisen ja yleispelaaja Tuomas Siirilän kanssa. Puholainen siirtyy TUTO Volleyn miehistöön Kuortaneelta, jossa nuori 194-senttinen lupaus pelasi kolme edellistä kautta. Tuomas Siirilälle puolestaan tuleva sesonki on toinen TUTO Volleyn paidassa.

18-vuotias Puijo Volleyn kasvatti Puholainen on kerännyt Kuortaneen vuosinaan kokemusta ykkös- ja kakkossarjan lisäksi myös kansainvälisiltä kentiltä, kun hän on edustanut Suomen nuorisomaajoukkueita, joiden rungon Kuortaneen joukkue muodostaa. Viime kaudella Ykkössarja-otteluita kertyi nuorelle miehelle plakkariin 15 kappaletta. Hakkuri esitti kauden aikana varsin lupaavia otteita, esimerkiksi joulukuun ottelussa TUTO Volleyta vastaan tullessaan vaihdosta terävästi kentälle.

Turkuun Puholainen saapuu positiivisin mielin:

  • Pääsimme hyvin yhteisymmärrykseen sopimusneuvotteluissa ja TUTO Volley oli viime kaudella vahva joukkue, jota vastaan oli hyviä taisteluita Kuortaneen paidassa. Täällä tehdään asioita hyvin ja organisaatio toimii, lisäksi Turussa on aina mahtava yleisö paikan päällä, joten pelaaminen on mukavaa, suitsuttaa tuore vahvistus.

TUTO Volleyn ja Turun seudun urheiluakatemian välisellä yhteistyöllä oli myös osuutensa sopimusneuvotteluissa:

  • Täällä on myös hyvä koulu, jossa saan käytyä viimeisen vuoden lukiota ja hoidettua ylioppilaskirjoitukset loppuun.

Tuoreen sopimuksen myötä Toverit saavat riveihinsä annoksen kieroa savolaista huumoria:

  • TUTO Volley saa riveihinsä joukkuepelaajan, jonka vahvuuksiin kuuluvat hyökkäyspelaaminen ja pelinluku. Lähden tulevaan kauteen positiivisin mielin. Porukka on minulle suurimmalta osalta täysin uusi, mutta tuttuja kasvoja on silti paljon kahden viimeisen kauden ajalta. Toivon että pääsemme koronahässäkän rauhoituttua treenaamaan kovaa yhdessä ja voimme sitten kentällä näyttää kuinka kovia olemme, toteaa Puholainen toiveikkaana.

TUTO Volleyn urheilutoimenjohtaja Oskari Eko on varsin tyytyväinen uuteen sopimukseen:

  • Puholaisen kanssa neuvottelut lähtivät rullaamaan heti alusta alkaen mukavasti ja sopimukseen päästiin lopulta melko helposti. Haluamme jatkossakin olla sopiva yhdistelmä nuoruutta ja kokemusta. Nuorten maajoukkuepelaajan saaminen muualta Suomesta Turkuun on aina loistava juttu ja vahva signaali TUTO Volleyn ja Turun Seudun Urheiluakatemian yhteisestä vetovoimasta. Peliesitysten lisäksi odotan nuorelta savolaiselta vahvaa panosta sosiaalisen median viihdesisältöön! 😉

Yleispelaaja Tuomas Siirilä saapui TUTO Volleyn riveihin viime kaudeksi Lempäälästä, jossa mies tahkosi Ykkössarjaa LeKin paidassa. Tuota ennen Siirilä oli ehtinyt maistaa jo myös liigavauhtia Raision Loimun ja Joensuun Riennon väreissä. Menneellä kaudella 22-vuotias yleispelaaja osoitti otteillaan kuuluvansa TUTO Volleyn avainpelaajiin. Siirilä muodosti yhdessä Ossi Rumpusen kanssa tehokkaan yleispelaajakaksikon, joka kylvi usein tuhoa kentällä. Viime kaudella Siirilä tehtaili 21 otteluun 200 pistettä eli keskimäärin 9, 4 pistettä kohden, joka oikeutti joukkueen sisäisessä pistepörssissä toiselle sijalle.

Tulevaan kauteen Siirilä lähtee kehittymään pelaajana:

  • TUTO Volleyssa on hyvä mahdollisuus kehittyä paljon ja pärjätä joukkueena hyvin. Kesätreenejä odotan todella paljon, että pääsee laittamaan itsensä hyvään kuntoon. Ensi kaudella pääsee taas pelaamaan hyvää lentopalloa ja joukkueena kehittymään viime kautta paremmaksi, Siirilä tuumailee.

Urheilutoimenjohtaja Eko pitää jatkosopimusta tärkeänä koko seuralle:

  • Siirilän jatko Turussa on mahtava juttu! Siirilän myötä saamme laituriosastolle vahvan pohjan, jonka varaan on helppo lähteä kasaamaan muita palasia. Uutena tulokkaana TUTO Volley on tehnyt sopimuksia vuosi kerrallaan, joten jatkosopimuksen syntyminen kertoo molemmin puolisesta tyytyväisyydestä kuluneeseen kauteen.

TUTO Volleylla on kasassa nyt yhteensä viisi pelaajasopimusta ja päävalmentaja. Seuraavista uusista sopimuksista päästään toivottavasti kertomaan toukokuun aikana.

Raision Loimu tiedotti tehneensä sopimuksen Aleksei Zhbankovin kanssa. Kiitos ja tsemppiä liigakentille!

 

Jere Hellsten