Lentopallon Mestaruusliiga on tänään tiedottanut uudesta tehtävästäni kilpailutoiminnan koordinaattorina. Yhteisesti on sovittu, että saan olla kuluvan kauden loppuun asti TUTO Volleyn mukana, mutta sen jälkeen siirryn sivuun seuratoiminnasta.
Alkuun haluan lyhyesti avata taustoja. Pelaajilla ja valmentajilla on lähes poikkeuksetta tavoitteena edetä urallaan. Moni haaveilee ammattilaissopimuksesta, lopulta harva siihen asti kuitenkaan pääsee. Vuonna 2018 alkaneella ”taustahenkilön urallani” on itsellänikin ollut kaukaisena haaveena päästä siihen tilanteeseen, että saan tehdä urheilua ja erityisesti lentopalloa päätoimisesti työkseni. Tuntimäärissä tämä lienee toteutunut aiemminkin, mutta rinnalla on koko ajan ollut päätyö merivartiostossa. Kun minulle tarjoutui mahdollisuus päästä tekemään ammatikseen töitä suomalaisen lentopallon eteen, oli siitä oikeastaan mahdoton kieltäytyä.
Yhden haaveen toteuttaminen vaatii usein luopumista jostain muusta ja niin myös tällä kertaa. Matkani TUTO Volleyn toimitusjohtajana, urheilutoimenjohtajana ja joukkueenjohtajana tulee päättymään ainakin toistaiseksi tähän kauteen.
Aikoinaan TuTo tunnettiin luvalla sanoen vähintään paikallisella tasolla legendaarisena 2-sarjajoukkueena.
Jopa paikallinen sanomalehti linjasi joukkueen tavoitteen olevan enemmän seuraavassa saunaillassa kuin sarjanousussa. Keväällä 2018 kakkossarjakausi päättyi epävirallisten laskelmien mukaan seitsemänteen sarjanousuun. Tällä kertaa sarjanousu päätettiin käyttää ja edessä oli siirtyminen Lyseon liikuntasalista Nunnavuoren palloiluhalliin.
Kesällä 2018 lupauduin auttamaan uuden joukkueen markkinoinnissa ja viestinnässä, kunnes ensimmäisestä palaverista käveli ulos urheilutoimenjohtaja. Pikainen googlaus, mitä se tarkoittaa ja mitä tehtäviin kuuluu.
Kolmen kauden kasvutarina päättyi keskellä koronavuosia liiganousuun, eikä tätä mahdollisuutta haluttu jättää käyttämättä. 1-sarjassa ehdittiin pelaamaan 64 ottelua, joista 53 päättyi voittoisasti. TuTon lentopallojoukkueesta oli kasvanut TUTO Volley. Sarjapaikka siirtyi osakeyhtiön hallintaan ja edessä oli Kupittaan kirkkaat valot.
Liigatasoisen ottelutapahtuman kehittäminen aloitettiin käytännössä nollasta ja ensimmäisellä kaudella oman lisämausteensa toi moneen kertaan vaihtuneet koronarajoitukset ja -säädökset. Tätä kirjoittaessa uskallan kuitenkin todeta, että TUTO Volley on onnistunut kehittämään Mestaruusliiga-otteluistaan vertailukelpoisen tapahtuman. Ensimmäisenä vuonna kokeiltiin sushia ja viiniä, kunnes todettiin, että nakki myy paremmin. Päätettiin panostaa nakkeihin.
Alkuvuosi 2024 oli seurahistorian haastavin, kunnes ilmiömäinen puolivälieräsarja (lopulta mestaruuden voittanutta Hurrikaania vastaan) herätti uudenlaisen kipinän. TUTO Volley voitti silloisen selviytymistaistelun ja kausi 2024–2025 käynnistyi seitsemällä voitolla. Aiempien vuosien taistelu pudotuspelipaikasta on vaihtunut taisteluun kotiedusta.
Kun käynnissä olevasta kaudesta on pelattu 2/3-osaa, kirjataan TUTO Volleyn kotiotteluiden yleisöennätys nykyään 1052 ja kauden keskiarvo on lähes 700 (677 / miesten liigan 2. paras). Kertaalleen halli on ollut myös loppuunmyyty, kotiottelussa Saarijärvellä.
Omaa junioritoimintaa TUTO Volleylla ei ole, mutta viime kaudella käynnistetty junioritoiminta kummiseurojen ja leirien kautta vahvistuu koko ajan. Saarijärven lentisviikonloppu varattiin loppuun tunneissa ja tuleva talvilomaleiri täyttyy hyvää vauhtia.
KIITOS!
Olen ollut etuoikeutetussa asemassa päästessäni kehittämään turkulaista pääsarjatason lentopalloa. Vuosien varrella on päästy tekemään myös hienoja kansainvälisiä otteluita ja kansallisia finaalitapahtumia Kupittaalla. Oma roolini pelaajien, valmentajien, talkoolaisten, sponsoreiden, fanien ja katsojien keskellä on ollut todella mielenkiintoinen, eikä aina ihan helppokaan. Päällimmäisenä mielessä on kuitenkin kiitollisuus kaikista kohtaamisista ja upeista yhteisistä hetkistä, joissa lentopallo on ollut yhdistävä tekijä. Eikä nämä kohtaamiset varmasti jatkossakaan lopu, vaikka oma roolini tuleekin muuttumaan.
Olen päässyt tekemään töitä yhdessä kolmen eri päävalmentajan kanssa. Kiitos Ruslan, Ouski ja Jani! Teistä jokainen on antanut omaan työhöni paljon ja olette valmentamisen lisäksi vieneet askel kerrallaan koko organisaatiota eteenpäin.
Kiitos liigakapteenit! Jante, Aksu, Ville ja Jobu – vuorovaikutus joukkueen suuntaan on ollut helppoa ja joukkueiden kanssa on ollut kiva elää ja olla.
Kiitos huoltajat Reijo ja Pasi! Kiitos myös kaikille muille pelaajille, valmentajille ja joukkueen tukihenkilöille, joiden kanssa olen päässyt vuosien varrella tekemään töitä (tai harrastamaan). Jokainen teistä on omalla persoonallisella tavallaan osa TUTO Volleyn historiaa.
Kiitos luottamuksesta ja vapaudesta TUTO Volleyn hallitus ja omistajat! Hyvinä ja huonoina hetkinä, on ollut etuoikeus päästä kehittämään koko organisaation toimintaa.
Kiitos kaikki talkoolaiset! Kiitos Sakke ja Oksaset! Ilman talkoovoimaa ja talkoolaisten intohimoa, ehkä jopa rakkautta lentopalloa kohtaan TUTO Volley ei olisi ikinä kasvanut liigatasolle.
Kiitos yhteistyökumppanit! TUTO Volleyn verkosto kasvaa koko ajan isommaksi. Kiitos kun olette mukana!
Ja suurimpana – Kiitos perhe, kiitos Marko! Tämä on ollut meidän yhteinen juttu. Paljon se on vaatinut, mutta paljon se on antanut. Kiitos avusta, kiitos tuesta ja kiitos ymmärryksestä!
Kevään peleissä tulee olemaan paljon tunnetta ja rehellisesti uskallan sanoa ääneen, että tänä keväänä kaikki on mahdollista. Tehdään tästä yhdessä TUTO Volleyn historian hienoin kevät, niin kentällä kuin katsomossa!
Kauden jälkeen on aika luovuttaa ”TUTO Volleyn avaimet” seuraajalleni. Vielä en tiedä kuka hän on, mutta voin luottavaisin mielin antaa tilaa ja mahdollisuuden tarttua haasteeseen. Vaikka oma tarinani seuratoiminnassa tulee eräänlaiseen päätökseen, niin seurana TUTO Volleyn matka on vasta alussa ja tulevaisuus Turussa on täynnä mahdollisuuksia!
Aurinkoista kevättä kaikille!
Kiittäen
– Ose