Skip to main content
Otteluraportti

TUTO VOLLEY SELVÄÄN VOITTOON JUHLAPELISSÄ

By 20.10.2019No Comments

TUTO Volley- Karhulan Veikot 3-0

25-19, 25-17, 25-15

 

TUTO Volleyn ottelut lentopallon 1-sarjassa jatkuivat, kun joukkue sai kotikentällä vastaansa Karhulan Veikot. Kamppailussa juhlittiin myös yleisseura Turun Toverien 90-vuotissyntymäpäivää. Kotijoukkue esitti juhlan kunniaksi mallikasta peliä ja voitti ottelun puhtaasti erin 3-0 (25-19, 25-17, 25-15).

Ensimmäisen erän alussa molemmat joukkueet tekivät pisteitä tasatahtiin. Avauserää sävyttivät lukuisat virheet kentän eri osa-alueilla. Isäntäjoukkue onnistui taistelemaan ratkaisevilla hetkillä pisteet itselleen muun muassa laitahyökkäyksillä. TUTO Volleyn vahva laitapelaaminen jatkui Ossi Rumpusen ja Tuomas Siirilän johdattamana myös taiston toisessa erässä ja kotijoukkueen puolustus onnistui hyvin vaimentamaan Karhulan hyökkäyksiä. Vieraiden onnistumiset tulivatkin suurimmaksi osaksi keskihyökkäyksillä, joissa muun muassa Anton Lepistö väläytteli osaamistaan. Karhulan puolustus ei puolestaan erän kuluessakaan tuntunut löytävän lääkkeitä Tovereiden hyökkäysten pysäyttämiseen. Ottelun toinenkin erä päättyi lopulta selkeästi turkulaisille. Kolmannen erän alussa ottelun kulku ei juurikaan muuttunut edellisistä eristä, sillä TUTO Volley takoi palloa edelleen tehokkaasti laidoilta ja vierailijat hakivat paljon ratkaisuja keskeltä. Erän edetessä molempien joukkueiden peli monipuolistui ja myös vierailijoiden Mikael Korhola alkoi lämmetä. Lopulta kuitenkin TUTO Volley karkasi selvään johtoon kokeneiden pelaajien näyttäessä esimerkkiä, viimeistään Urho Rytsän pitkä syöttövuoro ratkaisi kotijoukkueelle myös kolmannen periodin voiton. Näin myös täydet kolme sarjapistettä jäivät Turkuun.

TUTO Volleyn Tuomas Siirilä oli tyytyväinen otteluun.

  • Peli oli semmoista ”perustekemistä”, tänään ei muuta tarvittu. Oma peli pysyi koko ajan hyvin hallussa. Oman tason pitäminen onnistui tänään, Siirilä totesi

TUTO Volleyn apuvalmentaja Ismo Pyölin mukaan joukkue meni viime kotipelistä askeleen eteenpäin

  • Peli näytti kokonaisuutena ihan hyvältä. Joka osa-alueella otettiin askel parempaan. Laitahyökkääjät olivat riittävän hyviä tänään, mutta vielä on toki parannettavaa, apuvalmentaja sanaili.

 

Jere Hellsten