Skip to main content
Uutiset

TANSSITUNNIT JA RYHMÄLIIKUNTA AINAKIN VUODELLA ETEENPÄIN – SIIRILÄ JA RAJALA JATKOSOPIMUKSIIN

By 24.6.2021No Comments

Alusta asti oli tavoitteena saada mahdollisimman moni viime kauden runkopelaajista jatkamaan. Molempien herrojen kohdalla on edessä paluu liigaan ja heidän kauttaan saadaan voittavien suoritusten lisäksi paljon arvokasta kokemusta liigatoiminnasta kokonaisuudessaan. Olemme saaneet juuri niiden profiilien pelaajia, joita tavoittelimme.

Tuttuja sanoja TUTO Volleyn urheilutoimenjohtajalta, mutta näin se vaan on – myös Henri Rajala ja Tuomas Siirilä jatkavat ensi kaudella!

Herrojen juhannustanssitreenit näet TÄÄLTÄ!

32-vuotiaan Rajalan päätös jatkosopimuksesta ja paluusta Mestaruusliigaan kypsyi hiljalleen ja myös joukkueella oli merkitystä päätöstä tehtäessä.

  • Keväällä 2014 kun lopetin pelaamisen, niin en uskonut palaavani enää liigaan pelaamaan. Viime kauden aikana alkoi kytemään ajatus liigalentopallosta, kun pelattiin liigaporukoita vastaan ja tasoero ei ollut suuri. Toinen iso syy pelaamisen jatkamiselle on se, että joukkue on täynnä hienoja ihmisiä, joilla joukkueen etu menee henkilökohtaisten tavoitteiden edelle. Mestaruuden jälkeen kipinä harjoitteluun syttyi uudestaan varsinkin, kun sain perheen tuen taakseni ja opettajan työt pystytään sumplimaan pelaamisen kanssa kauden aikana, Rajala summasi.

Tulevan kauden tavoitteet Hekellä suuntautuvat joukkueeseen ja sen auttamiseen.

  • Henkilökohtaisia tavoitteita ei ole enää näillä kilometreillä, mutta toivottavasti pystyn auttamaan jotain toista pelaajaa matkalla kohti ammattilaisuutta. Harjoittelu ensi kautta varten on jo aloitettu ja on ollut mukava huomata se, miten motivoituneita kaikki pelaajat ovat. Lönen tietotaidolla saadaan äijät kovaan tikkiin ja lisäksi henkilökohtaista fysiikkaharjoittelua olen tehnyt NapraTrainingin Jani Niskakankaan kanssa. On myös kunnia-asia olla osa TUTO Volley -perhettä sen liigahistorian alkutaipaleella, totesi Rajala arvokkaasti.

Rajalalla on vyöllään jo rutkasti liigapelejä muun muassa Hurrikaani-Loimaan ja Raision Loimun väreistä. TUTO Volleyn mukana hän on ollut alusta asti, joten tuleva kausi on hänelle jo neljäs

Siirilälle alkava kausi on kolmas TUTO Volleyn väreissä. Mestaruuskaudella 193-senttinen Alajärven Ankkureiden kasvatti jakoi vastuun toisella yleispelaajan paikalla pääosin Antti Karttusen kanssa. 23-vuotias Siirilä lähtee intoa täynnä kohti tulevan kauden haasteita.

  • Jatkosopimus syntyi helposti, sillä intoa lähteä pelaamaan liigaa oli niin paljon. Meillä on todella hyvä joukkue kasassa ja lähden kauteen hyvillä mielin.

Ensi kautta mietittäessä harjoittelu on tärkeässä roolissa.

  • Treenata pitää paljon ja johdonmukaisesti, mutta onneksi on hyvä valmennustiimi kasassa, joka vastaa siitä. Keskityn harjoittelussa monipuolisuuteen ja muutamia pieniä asioita pitää hioa paremmaksi. Ensi kaudella oma tavoite on pelata parhaalla mahdollisella tasolla tasaisesti läpi kauden, Siirilä tuumii.

 

Jere Hellsten / OE

 

TUTO Volleyn sopimustilanne 24.6.2021

Ossi Rumpunen (YP)

Antti Karttunen (YP)

Tuomas Siirilä (YP)

Karri Kutinlahti (KT)

Tino Vuori (H)

Einari Koivisto (H)

Henri Rajala (L)

Roope Siliämaa (L)

 

Ruslan Zhbankov (PV)

Juha Lönnqvist (V)

Marko Eko (V)

Oskari Eko (UTJ)