TUTO Volley tekee voittokaan Pielaveden reissun jälkeen paluun kotikentälle, kun sarjajohtaja saa lauantaina Nunnavuoressa vastaansa sarjassa juuri pudotuspeliviivan alla ja yhdeksännellä sijalla olevan Nurmon Jymyn.
Vaikeina korona-aikoina tämän ottelun pelaamisen mahdollistaa Keskusautohalli – yhdessä muiden TUTO Volleyn yhteistyökumppaneiden kanssa!
Turkulaiset saapuvat kamppailuun kaksijakoinen esitys takataskussaan, sillä Sampo-ottelu sisälsi voitosta ja ajoittain selkeästä hallinnasta huolimatta myös haastavia hetkiä, jotka TUTO Volley onnistui kuitenkin selvittämään. Nurmo puolestaan pelasi viime viikonloppuna Rovaniemellä NaPaa vastaan ja kärsi tappion erin 3-1.
Jymyn alkukausi on sujunut muutenkin mollivoittoisesti, sillä joukkue on voittanut kahdeksasta pelaamastaan ottelusta vain kaksi. Pudotusta viime kauteen on tapahtunut jonkin verran, sillä nurmolaiset sijoittuivat viime kaudella runkosarjassa neljänneksi. Tällä hetkellä lauantain vierasjoukkueella on meneillään kolmen pelin tappioputki. TUTO Volley ja Jymy ovat kohdanneet tällä kaudella jo kertaalleen marraskuun alussa. Tuolloin TUTO Volley kuittasi vierasvoiton tililleen selkeällä 0-3-voitolla. Tässä kamppailussa joukkueidensa parhaita pistemiehiä olivat TUTO Volleylta Ossi Rumpunen 13 pisteellä ja pohjalaisilta eniten palloa kenttään naputti Mika Mäntylä, joka keräsi 18 pistettä.
Mäntylä on joukkueensa ylivoimainen pistekuningas, jonka kanssa TUTO Volleyn on syytä pysytellä terävimmillään. Hän on koonnut kahdeksassa pelissä yhteensä 125 pistettä. Tällä saldolla yltää Ykkössarjan pistepörssissä kolmannelle sijalle. TUTO Volleyn yleispelaaja Tuomas Siirilä allekirjoittaa myös Mäntylän vaarallisuuden.
- Hän on todella kova hakkuri. Hyppää hyvin ja on kovakätinen. Nurmon joukkue on iskukykyinen ja heitä vastaan pitää lähteä tosissaan pelaamaan. Varsinkin ensimmäinen erä on pelattava tarkasti, toteaa Siirilä, joka on pelannut ison osan juniorivuosistaan juuri Nurmon Jymyn riveissä.
Tulevan kamppailun kannalta yksi iso kysymys on se, pystyykö vierasjoukkue pyörittämään peliä monipuolisesti, vai jääkö vastuu pisteiden teosta pelkästään hakkurin harteille. Ehdokkaita uusiksi vastuunkantajiksi voisivat olla esimerkiksi Tuomas Hautala ja Arttu Tupeli. TUTO Volleylla onnistumiset ovat jakautuneet pelaajien välillä tasaisesti läpi kauden. Tämä on varmasti ollut myös yksi vahvan alkukauden kulmakivistä, sillä valmennusjohdolla on ollut käytettävissään useita eri vaihtoehtoja myös vaihtopenkin puolelta. Kotikatsomoissa kannattaa tarkkailla erityisesti sitä, nouseeko erien ratkaisijoita esiin aloituskuusikoiden ulkopuolelta ja miten monipuolisesti joukkueet pelaavat tiukoilla hetkillä.
Ottelu pelataan koronarajoitusten vuoksi tyhjille katsomoille, mutta peliä on mahdollista seurata suorana ja selostettuna lähetyksenä TUTO Volleyn Solidsport-kanavan kautta.
TUTO Volley- Nurmon Jymy lauantaina 23.1. kello 15.00 Nunnavuoren palloiluhallissa ja Solidsportilla.
Jere Hellsten