Lentopalloliiton kilpailuryhmä päätöksen mukaisesti, ykkössarjan joukkueilla on mahdollisuus pelata ottelut alueellisten rajoitusten mukaan, halutessaan vaikka tyhjille katsomoille. Otteluita saa siis kuitenkin rajoitusten myötä siirtää tai jopa luovuttaa rangaistuksetta. Samalla päätettiin myös runkosarjan jatkuminen kahdella viikolla eteenpäin, jotta saadaan pelivaraa ottelusiirroille.
Olympiakomitean suosittaa leviämisvaiheessa olevien sairaanhoitopiirien osalta: Aikuisten kilpa- ja huippu-urheilua on lajien maajoukkuetoiminta, SM- ja 1-divisioonatason toiminta sekä lajien kansainväliselle huipulle tähtäävä ammattimainen harjoittelu. Aikuisten kilpa- ja huippu-urheilun harjoittelu toteutetaan omassa pienryhmässä ja joukkueessa. Aikuisten EM- ja MM-karsintaottelut sekä SM- ja 1-divisioonan ottelut järjestetään ilman yleisöä.
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri ei ole vielä leviämisvaiheessa, vaikka monia sen myötä tulevia rajoituksia ja suosituksia on tällä viikolla laitettu voimaan. Uusien suositusten myötä Turussa joudutaan jouluun asti pelaamaan tyhjille katsomoille. TUTO Volleyssa on alusta asti ollut se linja, että tyhjille katsomoille pelataan vain pakottavassa tilanteessa, jos mitään muuta vaihtoehtoa ei yksinkertaisesti ole.
Joulukuun kahdelle pelille löydettiin vielä ”helposti” uusi ajankohta heti tammikuulta. Suomen Cupin ottelu päästään pelaamaan 10.1. ja siinä alun perin ollut Nurmo-ottelu pelataan lauantaina 23.1. Samaan viikonloppuun saadaan mahdollisesti toinenkin kotiottelu, sillä Pälkäne-ottelu pyritään pelaamaan 24.1.
Otteluita joudutaan varmasti siirtämään vielä jatkossakin, joten kovin vanhoihin kalenterimerkintöihin ei kannata luottaa.
Tällä hetkellä kevään kotiottelut Nunnavuoressa:
su 10.1. klo 17.00 Savo Volley (Suomen Cup)
la 23.1. klo 15.00 Nurmon Jymy
su 24.1. klo 17.30 (!) Pälkäneen Luja-Lukko
la 30.1. klo 16.00 Pielaveden Sampo
su 7.2. klo 17.00 Lempo-Volley
la 13.2. klo 16.30 Napapiirin Palloketut
su 21.2. klo 17.00 Rantaperkiön Isku
la 13.3. klo 15.00 East Volley
Koronatilanteen aiheuttamia muutoksia käsiteltiin tällä viikolla myös TUTO Volleyn omassa podcastissa. Stenbergin piinapenkissä vieraili joukkueen kapteeni Jani Puputti ja jakson alussa TUTO Volleyn urheilutoimenjohtaja Oskari Eko toi omat koronaterveisensä jaksoon.
Jakso kuunneltavissa täältä!
Uutinen päivitetty 2.12 klo 21.20: Vahvistettu Pälkäne-ottelun ajankohta.