s. 1993
Yleispelaaja
195 cm
Kasvattajaseura : Auran Vannas
Viime kausi oli Rantaselta ehjä. Hän pysyi terveenä läpi kauden ja pystyi harjoittelemaan hyvin, mutta peliaikaa ei tullut hirvittävästi. Laurin pelaamisen vahvuudet ovat hänen ulottuvuutensa niin hyökkäys- kuin torjuntatilanteissa sekä mentaalinen kovuus, jonka myötä hän ei luovuta helposti. Bravuureihin kuuluvat kulmasta kulmaan -syötöt. Kesällä Auran Vannaksen kasvatti keskittyi oman fysiikkansa parantamiseen. Jalkoja ja keskivartaloa kehitettiin, jotta ponnistusvoima tulisi paremmaksi ja käsiin haettiin lisää poweria, jotta pallot kuolevat tällä kaudella. Miehen henkilökohtainen tavoite tällä kaudella on pikkuhiljaa murtautua vaihtopenkiltä pelaavaan kuusikkoon. Katkeran viime kauden lopun ja tälle kaudelle tulleiden vahvistusten myötä joukkueella ei Rantasen mukaan voi olla muuta tavoitetta kuin mennä päätyyn asti. Lauri näkee tämän kauden TUTO Volleyn taitavana ja hyvähenkisenä joukkueena, joka taistelee jokaisesta pallosta. Joukkueen vitsiniekan titteli lähtee puolestaan Tuomas Koppaselle, joka heittää aina ennen lämmittelyä puujalkavitsin ikään kuin joukkueen pelipäivän rutiinina. Omana pelipäivän rutiininaan Rantanen mainitsee hyvän aamupalan lisäksi musiikin kuuntelun ja pienen jaloittelun pihalla. Bussimatkalla aika kuluu parhaiten korttia pelaamalla. Paras vieraspelipaikkakunta on Lempäälä, koska siellä pelataan parketilla, joka Laurin mielestä paras pelialusta ja halli on muutenkin hyvä. Pahin vieraspaikka löytyy puolestaan Rovaniemeltä, jossa on iso halli ja jonne on Turusta pitkä matka. Rantanen haluaa myös välittää omat terveisensä kannattajille.
– Tervetuloa Nunnavuoreen kannustamaan. Kannustusta tarvitaan, kentällä on nälkäinen joukkue, joka haluaa mennä päätyyn asti.
Tällä kaudella TUTO Volley nousee liigaan