s. 1986
Keskitorjuja
194 cm
Kasvattajaseura : Nurmon Jymy
Kutinlahden henkilökohtainen viime kausi sujui ihan ok, mutta torjuntapelissä olisi pitänyt olla parempi. Tätä osa-aluetta keskitorjuja lähteekin tällä kaudella parantamaan, myös viime kauden viimeisen pelin poissaolo loukkaantumisen takia on jäänyt harmittamaan. Omina vahvuuksinaan Kimmo pitää kokemusta, rauhallisuutta ja verkkopeliä. Bravuuri pelikentällä löytyy tuuletuksista. Harjoituksissa hän on keskittynyt erityisesti syöttämiseen ja torjuntapeliin. Omia henkilökohtaisia tavoitteita ei kokeneella pelaajalla enää ole, vaan tärkeintä hänelle on omalla panoksellaan auttaa siinä, että joukkue pärjää ja menee päätyyn asti. Tämän kauden Toverijoukkue on kova ja menestyksenhaluinen porukka, jossa on sekoitus kokemusta ja nuoruutta hyvässä tasapainossa. Kutinlahti uskoo, että joukkueella on edessään hieno kausi. Joukkueen huonoimmat jutut tulevat toiselta keskitorjujalta Tuomas Koppaselta. Pelipäivän rutiinina nurmolaiskasvatilla on pelipäivän pullan syöminen. Bussimatkoilla aika kuluu parhaiten korttipelien parissa. Paras vieraspaikka löytyy tällä kaudella Nurmosta, jonne Kimmo pääsee kasvattajaseuran vieraaksi pelaamaan tuttuun saliin. Pahin vierashalli löytyy joko Rovaniemeltä tai Lempäälästä. Kimmolta löytyy myös sanottavaa kannattajille.
– Tulkaa katsomaan, kun meillä on täällä hieno tapahtuma joka pelissä ja hieno joukkue kentällä. Ääntä kyllä mahtuu halliin.
Tällä kaudella TUTO Volley tulee pelaamaan Mestaruusliigan nousukarsinnoissa.